Kunnallisvaalit


Kaikki yhteen ääneen: 
Kuntavaalit Pirkanmaalla – yhdenvertaisuuden puolesta!




Noin joka kymmenes kuntalainen kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Yhdenvertaisuutta lisätään kunnissa sekä isoilla että pienillä teoilla. Päätöksenteon ja toiminnan lähtökohtana kunnissa tulee olla ihmisoikeuksien toteutuminen. Pirkanmaan SETA ry on haastanut kunnallisvaaliehdokkaat allekirjoittamaan lupauksen toimimisesta yhdenvertaisuuden puolesta:

Allekirjoittamalla lupaan edistää lakisääteistä yhdenvertaisuutta ja avoimuutta kaikissa kotikuntani palveluissa ja päätöksenteossa etnisestä taustasta, uskonnollisista ja poliittisista näkemyksistä, terveydestä tai vammaisuudesta, sosiaalisesta asemasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta.

Valtakunnallisen Setan vaalitavoitteisiin voi tutustua osoitteessa www.seta.fi/kuntavaalit2012


Akaa



Heli Piirainen Vihreät
Niina Koivuniemi Vasemmistoliitto www.niinakoivuniemi.fi
Maria Koivuniemi Vihreät
Hannu Alastalo Vihreät
Anne Tervi Sitoutumaton
Mari Ainasoja SDP
Petri Rintala Sitoutumaton
Mikko Mäntysalo SDP
Jouni Salonen SDP
kirsi nord-sarkola SDP
Hannele Rehuttu Piraattipuolue



Hämeenkyrö



Harri Haraholma Vihreät
Mirjami Haavisto SDP



Ikaalinen



Mirjami Haavisto SDP
Moberg Heli SDP
Lassila Mauno SDP



Juupajoki



Anne Kartano Sitoutumaton
Anita Vihersalo SDP
ulla voutilainen SDP



Kangasala



Johanna Martikainen Vihreät
Ville Schwartz Vihreät
Nina-Carita Säpyskä Vihreät www.kangasalanvihreat.fi/nina-carita.sapyska
Stiina Lahikainen Vihreät www.kangasalanvihreat.fi/stiina.lahikainen
Virpi Hannuksela-Koskinen Vihreät www.kangasalanvihreat.fi/virpi.hannuksela-koskinen
Jussi Salminen SDP
Silvasvuori Tuomo SDP
Jorma Viitanen SDP
Pertti Tikka SDP www.pertitikka.fi
Mervi Savolainen SDP
Anne-Mari Thomassen SDP
Anja Rovio Sitoutumaton



Kihniö



Katri Toivonen Sitoutumaton



Lempäälä



Mari Larikka Vihreät
Killi Jokila Vihreät www.killijokila.fi
Saana Raatikainen Vihreät
Aino-Maija Kyykoski Vihreät http://henkilot.vihreat.fi/aino-maija.kyykoski/
Mikko Koivuluoma SDP https://www.facebook.com/KoivuluomaMikko
Turkka Kaukametsä SDP
Merja Salminen SDP
Erkki Lindstedt SDP
Niina Selin SDP www.facebook.com/ehdokasniinaselin
Eero Ruotsila SDP
Maria Päivänen SDP
Hannele Rajamäki SDP
Hanna Lahtinen SDP
Silja Kiehelä SDP



Mänttä-Vilppula



Anssi Varonen Vihreät
Marika Ala-Herttuala SDP
Sirpa Muhonen SDP
Mika Moksén SDP
Ossi.Autio SDP
Ahti Koivu SDP
Anne Hyödynmaa Keskusta



Nokia



Antti Tomminen Vihreät http://anttitomminen.blogspot.fi/
Talvikki Paappanen-Krebs Vihreät
Leo Lähde Vihreät
Hernesniemi Herkku Suomen Kommunistinen Puolue http://www..herkku.com
Miia Nokelainen Vihreät
Leena Hakola Vihreät
Jaana Kakkonen Vihreät
Kirsi Pelvola SDP
Raisa Hiltunen SDP
Kirsti Sala-Kallio SDP
Tanja Hakala SDP
Arja Laitinen SDP http://arja-vaalejakohti.blogspot.fi/
Grönroos Orvokki SDP
Mari Katajamäki SDP



Orivesi



Mika Taipalus Vihreät http://orivesionparaspaikka.blogspot.fi/
Markku Arantila Vihreät
Marita Palomäki Vihreät
Stiina Alenius Vihreät
Anna Kymäläinen SDP
Lauriina Purhonen SDP
Jussi Salonen SDP
Ari Remahl SDP
Juuso Koppanen Keskusta



Parkano



Susanne Talonen Keskusta
Taru Piilola Keskusta



Pirkkala



Jutta Jelys Vihreät
Leena Hulkkonen Vihreät www.vihreapirkkala.fi/leenahulkkonen.html
Ville Ellä Vihreät
Pekka Hildén Suomen Kommunistinen Puolue http://www.facebook.com/pekka.hilden7
Jutta Jelys Vihreät www.jelys.net
Leena Hulkkonen Vihreät www.vihreapirkkala.fi/leenahulkkonen.html
Leena Hulkkonen Vihreät www.vihreapirkkala.fi/leenahulkkonen.html
Arja Rinneaho Vihreät
Kari Talasmäki Vihreät www.vihreapirkkala.fi
Lauri Koivisto SDP
Arja Kohtala-Juntikka SDP
Jouko Kärki SDP
Christa Ojala SDP
Ulla Huovinen Sitoutumaton
Juha-Pekka Mattila SDP
Nina Hannonen SDP
Hannu Touru SDP



Punkalaidun

Petri Hakala Keskusta
Heikki Jonkka Keskusta



Ruovesi



Merja Kaitajärvi Keskusta
Hanna Kymäläinen-Rikkonen SDP
Virpi Ylitalo SDP



Sastamala



Eveliina Asikainen Vihreät http://www.eveasikainen.fi
Mauri Tuominen SDP
Johanna Toivo SDP
Reino Sivonen SDP
Kai Kaarlampi SDP
Helvi Toivola Vihreät http://helvitoivola.blogspot.fi/



Tampere



Tuure Pirkänen Vihreät
Aino Rinta-Jouppi Vihreät
Simon Riestra Aedo Vihreät www.maailmantango.net
Tuomo Pekkanen Vihreät http://www.tuomopekkanen.fi
Amu Urhonen Vihreät www.amu.fi
Petri Siuro Vihreät www.siuro.fi
Henri Kalliomeri Vihreät http://henkilot.vihreat.fi/henri.kalliomeri/
Harri Kivistö Piraattipuolue http://www.harrikivisto.fi
Sonja Myllymäki Vihreät www.sonjawashere.info
Aarto Uurasjärvi Vihreät www.aartouurasjarvi.com
Aksu Piippo Vihreät http://aksupiippo.fi
Saska Härkönen Piraattipuolue
Juha Pääskylä Vihreät facebook: kunnallisvaaliehdokas Juha Pääskylä
Maire Martikaien Vihreät
Tiina Malinen Piraattipuolue http://www.tiinamalinen.com
Maija Kajan Vihreät www.maijakajan.fi
Päivi Sinkkonen Vihreät http://paivisinkkonen.net/
Taru Luojola Vihreät http://www.luojola.com
Jere Nieminen Vihreät http://www.villimpitampere.fi/
Katri Pihlaja Vihreät
Oras Tynkkynen Vihreät www.orastynkkynen.fi
Janne Kaakinen Vihreät http://www.facebook.com/JanneKaakinen2012
Niina Laitinen Vasemmistoliitto
Ilkka Porttikivi Vasemmistoliitto
Vallinharju Raini Merri Vasemmistoliitto www.kuntavaaliehdokas.fi@rainivallinharju
Aatsinki Ulla Vasemmistoliitto
Satu Pesonen Vihreät https://www.facebook.com/vihreaSatu?ref=hl
Satu Hassi Vihreät www.hassipormestariksi.net
Timo Salminen Piraattipuolue
Marjaana Auranen Vihreät
Jarno Yltävä Piraattipuolue
Jouko Paukkeri Vihreät
Kyuu Eturautti Piraattipuolue http://www.kyuu.org
Leila Tilvis Vasemmistoliitto
Jani Salminen Vasemmistoliitto www.janisalminen.net
Tiina Heinonen Vasemmistoliitto
Hanna Leskinen Vihreät
Visa Savolainen Vasemmistoliitto http://kuntavaaliehdokas.fi/visasavolainen/
Liina Härkönen Vihreät
Anne Soinsaari Vihreät http://annesoinsaari.wordpress.com/
Jaana Turunen Vihreät www.facebook.com/JaanaTurunenValtuustoon
Hanna Hakko Vihreät http://www.hannahakko.fi
Minna Minkkinen Vasemmistoliitto www.minkkinen.fi
Jarkko Lampuoti Vasemmistoliitto http://kuntavaaliehdokas.fi/jarkkolampuoti
Petri Levola Piraattipuolue
Eneh Emmanuel Vihreät www.EmmanuelEneh/Emma-mies.fi
Pertti Järvinen Vihreät www.sis.uta.fi/~pj
Miika Salo Suomen Kommunistinen Puolue http://ottimistaperlavolonta.wordpress.com/
Jari Heinonen Suomen Kommunistinen Puolue www.jariheinonen.net
Jaakko Tervo Suomen Kommunistinen Puolue http://tervojaakko.wordpress.com/
Petra Packalén Suomen Kommunistinen Puolue http://www.facebook.com/PetraPackalenTRE
Eila Aalto Kokoomus www.enerzia.fi
Juha Veli Jokinen Kokoomus juhavelijokinen.kotisivukone.com
Juha Ristolainen Kokoomus www.juharistolainen.fi
Pentti Airola Suomen Kommunistinen Puolue
Sinikka Lampinen Kokoomus Facebook.com/Sinikka2012
Juho Kauppi Kokoomus http:\\juuhoo.org
Ilpo Rantanen Kokoomus iperantanen.ehdolla.fi
Wäinä Järvelä Kokoomus www.facebook.com/ValitseWaina2012
Eeva Timonen Kokoomus www.eevatimonen.fi
Siina Autio Kokoomus www.siinaautio.net
Grönfors Mervi Suomen Kommunistinen Puolue
Helena Kekoni Kokoomus www.helenakekoni.fi
Merja Siljamäki Sitoutumaton
Tuula Koskinen Suomen Kommunistinen Puolue
Jouni Jurmu Kokoomus
Reeta Ahonen Kokoomus
Jouni Sirén Vasemmistoliitto kuntavaaliehdokas.fi/jounisiren
Jussi Kareinen Vihreät
Esa Kokkonen Kokoomus http://esakokkonen.net
Ako Nyman Suomen Kommunistinen Puolue
Jarkko Rikala Kokoomus http://rikala.net
Jari-Pekka Tamminen Suomen Kommunistinen Puolue https://www.facebook.com/lokakuunvallankumous
Eero Valento Kokoomus www.facebook.fi/eero valento2012
Lindeman Reine Suomen Kommunistinen Puolue
Maria Mäki-Hakola Kokoomus
Kaisu Lager-Ruuti Kokoomus www.kaisulagerruuti.fi
Petri Linna Kokoomus
Vilhartti Hanhilahti Keskusta www.vilharttihanhilahti.com
Pyry Tapio Vihreät
Maria Taipaleenmäki Vihreät http://henkilot.vihreat.fi/maria.taipaleenmaki/
Sanna Marin SDP http://sannamarin.net/
Ari Wigelius SDP www.ariwigelius.fi
Pekka Järvinen Suomen Kommunistinen Puolue
Maire Martikainen Vihreät
Erkka Vuorinen Kokoomus
Milla Granlund SDP http://www.millagranlund.valtuutettu2012.fi
Akseli Nurmio SDP http://nuortenvallankumous.fi
Olli-Poika Parviainen Vihreät http://www.ollipoikaparviainen.fi
Minna Mentula Suomen Kommunistinen Puolue
Iida Kalmanlehto Vihreät www.iidakalmanlehto.com
Olga Haapa-aho Vihreät www.olgahaapa-aho.net
Teemu Lindroos Vasemmistoliitto
Salla Heikkinen Vihreät ehdokkaat.vihreat.fi/salla.heikkinen/
Heikki Sairanen Vihreät http://sairanen.org
Juhana Suoniemi Vihreät www.suoniemi.fi
Väinö Friman Vihreät http://www.vainofriman.org
Juuso Kiiskinen Vihreät www.juusokiiskinen.fi
Juuso Kiiskinen Vihreät www.juusokiiskinen.fi
Vesa Eskola Vihreät www.vesaeskola.fi
Janne Känel Vihreät
Alppi Ulla-Leena Vasemmistoliitto http://ullaleena.blogsome.com
Johanna Roihuvuo Vihreät http://www.johannaroihuvuo.fi
Jenni Similä Vihreät www.jennisimila.fi
Jarkko Lampuoti Vasemmistoliitto http://kuntavaaliehdokas.fi/jarkkolampuoti/
Hannu Oittinen Suomen Kommunistinen Puolue
Marjo Harju Vihreät http://ehdokkaat.vihreat.fi/marjo.harju/
Riitta Lyytikäinen SDP www.riittalyytikäinen.fi
Jari Niemelä SDP http://jariniemela.fi
Joni Lehtimäki SDP www.jonilehtimaki.fi
Marko Rajamäki SDP https://www.facebook.com/MarkoRajamaki372?ref=hl
Unto Vesa SDP www.uta.fi/~ytunve
Sirpa Koivisto SDP
Birgit Lignell SDP
Lavikka Riitta SDP
Regassa Birri SDP www.regassabirri.net
Hanna Tainio SDP
Tarja Jokinen SDP www.tarjajokinen.net
Riitta Ollila SDP
Irma-Vappu Wilhelmiina Mikkonen SDP
Auli Korhonen SDP www.aulikorhonen.net
Pia Viitanen SDP www.piaviitanen.net
Johanna Hirvimies SDP
Liimola Anne SDP www.anneliimola.fi
Leena Kymäläinen SDP
Johanna Loukaskorpi SDP www.johannaloukaskorpi.net
Kanerva Esa SDP esakanerva.fi
Pentti Herranen SDP
Jarkko Auvinen SDP
Raija Naumanen SDP
Esko Vatanen SDP www.eskovatanen.fi
Markku Ahovainio SDP
Risto Ilomäki SDP
Kati Järvinen SDP
Jarno Koskinen SDP facebook.com/koskinen2012
Jarmo Rantanen SDP jarmorantanen.fi
Ulla Kampman SDP www.ulla.kampman.ehdokas.info
Dani Linna SDP http://www.wavoxmusic.com/dani/
Iina Karppila Keskusta
Mickael Trauss Keskusta
Jaakko Suominen SDP
Lasse Eskonen SDP
Kalle Kiili Keskusta www.facebook.com/kiilikalle
Jenna Leppänen Keskusta
AKi Ojakangas SDP akiojakangas.fi
Antti Hiitti SDP www.anttihiitti.fi
Tero Mettinen SDP
Anne Tervo SDP www.annetervo.fi
Kari Niemelä SDP
Kari Niemelä SDP
Mari Luhtalampi SDP
Päivi Pyymäki SDP
Inka Rinkari SDP
Jukka Vuorinen SDP
Riitta Suokas Suomen Kommunistinen Puolue
Heini Lehtokannas SDP
Lilli Kilpinen SDP www.lillikilpinen.fi
Marko Luukkonen Vasemmistoliitto
Ville Haavisto Suomen Kommunistinen Puolue
Tatu Ahponen Vasemmistoliitto http://kuntavaaliehdokas.fi/tatuahponen/
Riina Kuusisto Vasemmistoliitto https://www.facebook.com/riinavaltuustoon
Varpu Jutila Vasemmistoliitto varpujutila.fi
Tuula Koskinen SDP
Emilia Olkanen Vihreät www.olkanen.net
Pauli Borodulin Vihreät http://pauli.borodulin.fi
Anna kontula Vasemmistoliitto Www.annakontula.fi
Ida-Sofia Palander Vihreät



Urjala



Mauri "Jami" Järvinen Vihreät https://www.facebook.com/vihreajami
Jussi Westerbacka Vihreät
Lari Pynnä SDP



Valkeakoski

Jani Halonen SDP
Toivo Lehtonen SDP
Pia Hänninen SDP
Emilia Huuskonen SDP
Mervi KAheinen-Niska SDP https://www.facebook.com/MerviKaheinenNiska83ValkeakoskenValtuustoon
Sari Pulla SDP www.saripulla.fi
Marjo-Riitta Hell SDP
Niskanen Marja-Leena SDP
Mikko Melakari Sitoutumaton



Virrat



Vierikko Kari SDP
Katri Lavaste SDP
Enni Nuora SDP
Pavel Parkinen SDP
Armi Hänninen SDP



Ylöjärvi



Mervi Niemi-Pietilä Vihreät
Teija Hautanen Vihreät



Eva Jansson Vihreät www.evajansson.fi
Seija Köppä Vihreät
Moisio, Eija Suomen Kommunistinen Puolue
Elisa Kivistö Vihreät http://kirppusirkus.fi/gekkonen/
Timo Järvenpää Vihreät
Sisko Siren SDP
Kaija Järvinen SDP KaijaJarvinen.fi
Leila Liekkinen SDP
Sini Havasalo SDP
Päivi Haapanen SDP
Päivi Hoivala SDP
Jussi-Pekka Ahonen SDP www.jussiahonen.fi
Pauli Heinonen SDP
Tarja Palonen SDP
Anna Vainikainen Keskusta
Pikkuvirta Rakel SDP
Pikkuvirta Rakel SDP

Pirkanmaan SETA ry | Kuninkaankatu 15 A T1, 33210 Tampere | toimisto@pirkanmaanseta.fi