Yleinen käsitys yhteiskunnassamme on, että sukupuolia on kaksi; mies ja nainen. Mies edustaa miehisyyttä/maskuliinisuutta ja nainen naisellisuutta/feminiinisyyttä. Miehelle ja naiselle asetetaan tietyt sukupuolirooliodotukset, joita heidän toivotaan noudatettavan, jotta mies olisi mies ja nainen nainen.
Pelkät ulkoiset anatomiset esim. sukuelimet eivät yksin määrittele sukupuolta. Sen määrittelee myöskin geneettiset (kromosomit) ja hormonaaliset (biologiset) tekijät. Tärkeimpänä sukupuolen määrittäjänä on kuitenkin henkilön oma kokemus (psyyke) sukupuolestaan.
…eikä yhteisöä ja yhteiskuntaa voi tietenkään unohtaa. Laki määrittelee jokaisen heti syntymän jälkeen joko mieheksi tai naiseksi. Se, pitääkö tämä paikkansa on eri asia.
On mielenkiintoista pohtia omaa sukupuoltaan ja mitä sillä haluaa esittää muille. Mikä minussa on naisellisuutta ja mikä miehisyyttä? Millä tavoin tuon ne esiin ja mitkä ovat merkkinä sukupuolestani?
Transsukupuolisuus
Transihmiset rikkovat tätä sukupuolten kahteen jakoa, mies-nainen dikotomiaa, monellakin eri tavalla. Trans tulee latinan kielen sanasta ylittää, ylitse. He menevät jonkin rajan ylitse ja haluavat tuoda esille itsessään myös sitä toista sukupuolta; esim. mies haluaa pukeutua naiseksi, koska hän tuntee naiseuden vahvana puolenaan, jota hän haluaa tuoda esille (transvestisuus). Tai ihminen saattaa tuntea, että hän on syntynyt väärään sukupuoleen ja haluta korjata oman sukupuolensa sellaiseksi kuin todella tuntee (transsukupuolisuus).
Sukupuolen tärkein määrittäjä on yksilön oma sisäinen (psyykkinen) kokemus omasta sukupuolesta:
Kromosomeiltaan, ulkonäöltään, vartaloltaan, nimellisesti mies, mieheksi syntynyt henkilö saattaa kokea itsensä:
Kromosomeiltaan, ulkonäöltään, vartaloltaan, nimellisesti nainen, naiseksi syntynyt henkilö saattaa kokea itsensä:
Transgenderismi
Transgender kokee omaksi sukupuolekseen toisen sukupuolen kuin mitä hän anatomisesti on ja toivoo tulevansa kohdelluksi omaksi kokemansa sukupuoliryhmän jäsenenä.
Hän saattaa haluta/tarvita vain osittaisen sukupuolen korjauksen esim. rintojen poisto tai hän ei koe kehonsa korjaamista/muuttamista välttämättömäksi voidakseen elää omaksi kokemansa sukupuoliryhmän jäsenenä.
Transvestisuus
Transvestiitti on henkilö, joka kokee oman sukupuolensa oikeaksi ja hyväksi, ja kuitenkin tuntee tarvetta tai halua toisinaan pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, eläytyä tämän sukupuolen rooleihin tai tulla kohdelluksi tämän sukupuoliryhmän jäsenenä.
Transvestiitit eivät kuitenkaan koe transsukupuolisen henkilön tavoin olevansa väärän sukupuolen ruumiissa, eivätkä he halua muuttaa kehoaan vastakkaisen sukupuolen kehoa vastaavaksi hormonihoidolla, kirurgialla jne.
Transvestiitille pukeutuminen ja eläytyminen tuottaa kokonaisvaltaista mielihyvää. Vaikka mielikuvissamme transvestiitti yleensä on naiseksi pukeutuva mies, transvestiitti voi yhtä hyvin olla mieheksi pukeutuva nainen. Kulttuurissamme on hyväksyttyä, että naisella on miesten vaatteita tai maskuliininen tyyli, ja usein naisten transvestisuus jää näkymättömiin. Siinä missä mekkoon pukeutuva mies määrittyy ”transuksi”, miehen pukuun pukeutuva nainen määrittyykin ehkä kiehtovaksi ja trendikkääksi.
She-male
She-male on henkilö, jolla on sekä penis että rinnat ja hän kokee tämän fyysisen sukupuolikaksinaisuuden sopivan identiteettinsä. She-male henkilön sukupuolikaksinaisuus on itse hankittua — esimerkiksi mies kehittää itselleen rinnat harjoittamalla yksipuolisesti rintalihaksia, syömällä naishormonia tai teettämällä itselleen silikonirinnat.
Ristiinpukeutuminen
Ristiinpukeutuminen (cross dressing) on vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumista ja tämän sukupuolen elekielen ja/tai roolien omaksumista. Ristiinpukeutumista ja transvestisuutta voidaan käyttää toistensa vastineina. Merkitysero seuraa siitä, että ristiinpukeutumisen käsite on transväen keskuudessa kehitetty ja siksi myönteisempi ja neutraalimpi ilmaisu kuin transvestisuus tai transvestismi, jotka ovat alun perin psykiatrisen terveydenhoidon käsitteitä.
Drag queen
Drag-kuningatar on naiseksi pukeutuva mies. Drag-kuningatar on usein julkisesti tai yksityisesti yleisölle esiintyvä ”huippunaisellinen” taiteilija. Drag-kuningatar liitetään homojen camp-kulttuuriin, joka on tietoisesti tehtyä, meluisaa, joskus mautontakin räävitöntä huumoria ja ilonpitoa.
Drag king
Drag-kuningas on mieheksi pukeutuva nainen. Käsitteen merkitys ja sisältö ei ole samalla tavalla vakiintunut kuin drag queen käsitteen. Drag-kuningas voisi olla yleisölle esiintyvä performanssitaiteilija tai vaikkapa nainen, joka harrastaa ristiinpukeutumista, esimerkiksi voidakseen miehen hahmossa kulkea rauhassa suurkaupungin yössä.
Homeovestiitti
Homeovestiitti pukeutuu oman sukupuolensa vaatteisiin ja eläytyy oman sukupuolensa rooleihin korostuneella tavalla, jossa hän tietoisesti hyödyntää kulttuurisia mielikuvia ja fantasioita naiseudesta tai mieheydestä sekä maskuliinisuuden ja feminiinisyyden koodeja. Homeovestiitti ikään kuin esittää omaa sukupuoltaan; nainen pukeutuu ja eläytyy Naiseksi (esimerkiksi Noidaksi, Huoraksi, Jumalattareksi, Femme Fataleksi, Tädiksi) tai mies pukeutuu ja eläytyy Mieheksi.
Pukeutuminen ja eläytyminen tuottaa homeovestiitille mielihyvää, joka voi liittyä esimerkiksi omaan persoonaan liittyvien fantasioiden toteuttamiseen tai sukupuolen esityksellisen luonteen paljastamiseen.
Alunperin homeovestiitti -käsitettä on käytetty ja voidaan vieläkin käyttää negatiivisessa merkityksessä sukupuolen taakse naamioitumisena eli esimerkiksi naisesta, joka valitsee korostuneen naisellisen tyylin ja käytöksen peittääkseen persoonansa maskuliinisuutta.
Gender blending
Gender blending on sukupuolikoodien sekoittelua, jolloin saman ihmisen olemuksessa ja tyylissä yhdistyvät sekä miehisinä että naisellisina pidettyjä piirteitä. Muiden ihmisten on vaikeaa tai mahdotonta tulkita gender blendarin sukupuolta. Käsitteellä suomalaisessa keskustelussa tarkoitetaan usein erityisesti tietoista ja poliittisestikin motivoitunutta sukupuolikoodien sekoittelua.
Sukupuolikoodi = ne ulkoiset merkit, joilla määrittelemme kohtaamamme ihmisen sukupuolen.
Gender fuck
Gender fuck on sukupuolikoodeilla vittuilua — välinpitämättömyyttä tai provokaatiota, jossa ylitetään ja samalla tehdään näkyväksi sukupuolisäädyllisyyden rajat, yhdistämällä yhteensopimattomia symbolisesti vahvasti latautuneita sukupuolikoodeja. Sukupuolivittuilua olisi esimerkiksi parrakas ja meikattu mies hameessa tai bikini-asuinen she-male -henkilö, jolla on sekä rinnat että penis. Sukupuolivittuilun voisi ehkä tulkita sukupuolivähemmistöjen camp-huumoriksi.
Intersukupuolisuus
Intersukupuolinen on henkilö, jolla on sekä miehen että naisen ruumiillisia sukupuoliominaisuuksia synnynnäisesti tai hänen biologinen sukupuolikaksinaisuutensa tulee esiin murrosiässä.