Toimintasuunnitelma 2008
01.01.2010 19:30
Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 3.12.2007.
2008 talousarvio
1.YLEISTÄ
Tampereen SETA ry (myöhemmin TreSeta) on vuonna 1973 perustettu ja Tampereella toimiva ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö, jonka toimialueena on Pirkanmaa. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ja monimuotoisten perheiden tasa-arvoa ja perusoikeuksia.
TreSeta on suurin valtakunnallisen SETA ry:n pääkaupunkiseudun ulkopuolisista alueellisista jäsenjärjestöistä. TreSeta on työnantaja, jolla on yksi osa-aikainen työntekijä (30 t/vko), muut työt hoidetaan vapaaehtoistoimijoiden voimin. Yhdistys toimii omistamassaan liikehuoneistossa Tampereen keskustassa.
TreSeta toteuttaa tarkoitustaan tarjoamalla sosiaali- ja koulutuspalveluja, järjestämällä aihepiiriin liittyviä tapahtumia, tiedottamalla ja pitämällä yhteyttä viranomaisiin ja yhteisöihin, ja pyrkimällä vaikuttamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Sosiaalipalvelut toteutetaan työntekijän ja vapaaehtoistoimijoiden voimin. Ne ovat ns. matalan kynnyksen palveluja; kaikki sosiaalipalvelut perustuvat anonyymiteettiin, maksuttomuuteen ja luottamuksellisuuteen. Sosiaalipalvelut on tarkoitettu kaikille niistä kiinnostuneille ja tarvitseville, yhdistyksen jäsenyys ei ole vaatimuksena palveluihin pääsylle. Koulutuspalvelut ja tapahtumat toteutetaan sekä työntekijän että vapaaehtoistoimijoiden voimin ja ne koostuvat erilaisista maksullisista tai maksuttomista kursseista, luennoista ja juhlista.
TreSeta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, eikä yhdistyksen tarkoituksena ole voiton eikä muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen yhdistykselle ja/tai sen toimintaan osallistuville.
2. TAVOITTEET
Keskeisimpiä tavoitteita vuonna 2008 ovat:
1. vapaaehtoistoimijoiden motivointi ja rekrytointi
2. työntekijän toimenkuvan ja työnantajuuden selkeyttäminen
3. sosiaali- ja koulutuspalveluiden kehittäminen
4. nuorisotoiminnan ylläpitäminen
5. tiedotustoiminnan varmistaminen
TreSetan toiminta perustuu kansalaisaktivismiin ja vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistoimijoiden löytäminen, motivointi, rekrytointi ja kouluttaminen ovat tulevan toimikauden tärkein tehtävä.
Työntekijän toimenkuvaa selkeytetään määrittelemällä työntekijän tehtävät ja suuntaa-antavasti eri osa-alueisiin käytettävä työaika ja mahdolliset muut resurssit. Työnantajuutta selkeytetään määrittelemällä työnantajan ja esimiehen tehtävät, velvollisuudet ja oikeudet. Kun kaikki tietävät mitä eri osapuolilta voidaan vaatia ja odottaa, niin yhdistys saa työntekijän työpanoksesta parhaan mahdollisen tuoton.
Sosiaalipalveluiden osalta erityistavoitteena on varmistaa sosiaalipalveluiden korkea laatu, vahvistaa ja lisätä vertaisryhmätoimintaa sekä ylläpitää puhelinpäivystystä. Uutena sosiaalipalvelumuotona pyritään käynnistämään tukihenkilötoiminta.
Koulutustoiminnan erityistavoitteena on lisätä sekä koulutusten että kouluttajien määrää ja tehostaa tiedotusta TreSetan järjestämistä koulutuksista.
Nuorisotoiminnan ylläpitämiseksi Nuortenryhmä kokoontuu muita ryhmiä useammin muutaman kerran kuukaudessa ja vuosittain pyritään pitämään ainakin yhdet voittoa tavoittelemattomat Nuorten bileet (ALT-bileet).
Tiedotustoiminnan erityistavoitteena on varmistaa yhdistyksen kotisivujen ja sähköpostiosoitteiden toimivuus ja ajankohtaisuus sekä varmistaa jäsentiedote Sesamin julkaisun jatkuminen.
Muita tavoitteita vuonna 2008 ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen kunnallisvaalien yhteydessä, TransTampere2008-tapahtuman järjestäminen, yhdistyksen 35-vuotisen olemassaolon juhlistaminen, englanninkielisen maahanmuuttajille ja vaihto-opiskelijoille tarkoitetun Feel Connected-ryhmän käynnistäminen uudelleen ja kirjaston täydentäminen.
3. KEINOT
Vapaaehtoistoimijoita pyritään löytämään lisää ja pitämään myös vanhat vapaaehtoistoimijat mukana. Vapaaehtoistoimijoille tarjotaan virkistäytymistilaisuuksia, esimies- ja vertaistukea, ja sijaisjärjestelyjä, he saavat halutessaan yhdistykseltä sähköpostiosoitteen.
Työntekijän toimenkuvan selkeyttäminen, työsuhteen jatkuvuuden turvaaminen ja työntekijän jatkuva kouluttautuminen ovat ensisijaisia tehtäviä sosiaali- ja koulutuspalvelujen ja nuorisotoiminnan korkean laadun varmistamiseksi. Toimenkuvan selkeyttämistä ja kehittämistä jatketaan. Tarvittaessa hallitus valitsee tähän tehtävään työryhmän.
Työnantajuuden kehittäminen kulkee yhdessä työntekijän toimenkuvan selkeyttämisen ja kehittämisen kanssa. TreSetassa työnantajana toimii hallitus. Hallitus valitsee keskuudestaan työntekijän esimiehen ja hänelle varahenkilön. Työnantajuutta hoitaa yhdistyksessä ns. työnantajuusryhmä, joka vastaa työntekijastä ja työsuhteeseen liittyvien asioiden hoitamisesta. Työantajuutta kehitään liittymällä Sosiaalialan työnanajaliittoon, yhteistyöllä Seta ry:n kanssa ja kouluttautumalla.
Vertaisryhmätoiminnan vahvistamiseksi ja lisäämiseksi yhdistys rekrytoi ja kouluttaa uusia ryhmänohjaajia. Jokaiselle ryhmälle pyritään löytämään kaksi ohjaajaa. Jokainen ryhmä kokoontuu oman aikataulunsa mukaisesti, yleensä kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan. Lähes kaikissa ryhmissä ohjaajat ovat vapaaehtoistoimijoita ja he ovat tasaveroisia muiden ryhmän jäsenten kanssa.
Tampereen SETA ry:n vertaisryhmät tarjoavat mahdollisuuden tavata ja jakaa kokemuksiaan muiden samalla tavalla tuntevien ja ajattelevien ihmisten kanssa. Ryhmissä ihmiset saavat myös apua ja tukea identiteetin ja itsetuntemuksen vahvistamiselle. Ryhmä saattaa olla joillekin seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluville ainoa paikka, jossa heidät huomioidaan kokonaisvaltaisina ja jossa he voivat tuntea itsensä hyväksytyiksi. Vertaisryhmän merkitys on erityisen suuri silloin, kun omaa identiteettiä selvitellään ja kun siitä kerrotaan omalla sosiaaliselle verkostolle.
Vuonna 2008 toimivia vertaistukiryhmiä ovat: Bi-ryhmä (yhteistyössä Kulttuuri- ja vapaa-aikayhdistys Tunteenpalon kanssa), elämänkatsomuksellinen Liekki, Mummolaakso-ryhmä, Nuortenryhmä, Sateenkaariperhetapaamiset (yhteistyössä Sateenkaariperheet ry:n kanssa), Seniori-ryhmä, Sukupuoli-ryhmä & Trans-miitit (yhteistyössä Monimuotoinen Tampere ry:n kanssa), Aikuistenryhmä ja Avoimet ovet. Englanninkielisille maahanmuuttajille ja vaihto-opiskelijoille tarkoitetulle Feel Connected -ryhmälle etsitään ryhmäohjaajia. Muita uusia ryhmiä perustetaan tarvittaessa.
Puhelinpäivystyksen jatko varmistetaan rekrytoimalla ja kouluttamalla lisää puhelinpäivystäjiä. Puhelinpäivystys toimii parillisten viikkojen tiistaina klo 19:00–21:00. Puhelinpäivystäjät ovat koulutettuja vaitiolovelvollisia vapaaehtoistoimijoita.
Puhelinpäivystys täydentää yhteiskunnan sosiaalipalveluita tarjoten mahdollisuuden keskustella anonyymisti ja pelkällä paikallispuhelumaksulla. Puhelinpäivystyksessä soittajat voivat selvitellä elämäntilanteeseensa liittyviä kysymyksiä ilman ennakko-olettamuksia tai haluta vain konkreettista tietoa yhdistyksen ja sen yhteistyökumppaneiden toiminnasta, tapaamispaikoista sekä tapahtumista.
Yhdistys jatkaa valtakunnallisen puhelinpäivystyksen järjestämisen selvittelyä yhteistyössä muiden SETA ry:n jäsenjärjestöjen kanssa.
Tukihenkilötoiminta käynnistetään mikäli vapaehtoisia tukihenkilöitä saadaan tarpeeksi. Vapaaehtoisella tukihenkilötoiminnalla pyritään täydentämään yhdistyksen muita sosiaalipalveluita.
Koulutustoiminnan lisäämiseksi yhdistys lisää koulutusmarkkinointia eri tahoille. Koulutuksia tarjotaan mm. kouluille, ammatillisille oppilaitoksille, kaupungin eri organisaatioille ja kolmannen sektorin toimijoille. Kouluttajien määrää pyritään lisäämään rekrytoimalla ja kouluttamalla lisää vapaaehtoiskouluttajia. Kouluttajien toimintamahdollisuuksia parannetaan tiivistämällä kouluttajaryhmän työskentelyä. Kouluttajaryhmä kokoontuu säännöllisesti työntekijän johdolla ja ryhmälle valitaan vastuuhenkilö. Vastuuhenkilö toimii koulutusten organisoijana yhdessä työntekijän kanssa.
TreSetan koulutuspalveluiden tarkoituksena on lisätä ja tarjota tietoa sekä avartaa ja syventää näkökulmia seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoliin ja perhemuotojen moninaisuuteen liittyvissä asioissa. Tarkoituksena on myös lisätä ihmisten valmiuksia kohdata vähemmistöön kuuluvia. Päämääränä on — ihmisten tietoa lisäämällä ja ennakkoluuloja hälventämällä — parantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja kohtelua.
Nuorille tarkoitetun toiminnnan ylläpitämiseksi nuortenryhmälle pyritään hankkimaan useita ohjaajia ja työntekijä toimii sen yhtenä vetäjänä. Nuorisotoiminnan tapahtumia ja kehittämistä suunnitellaan yhteistyössä työntekijän, nuortenryhmänohjaajien, muiden vapaaehtoistoimijoiden ja nuorten kanssa, sekä selvitetään mahdollisuuksia saada rahoitusta nuorten kanssa tehtävään työhön. Nuorilla on TreSetan keskustelupalstalla oma osio ja halutessaan nuoret saavat jäsentiedote Sesamista palstatilaa.
Tiedotustoiminnan varmistamiseksi yhdistys pyrkii saamaan ja kouluttamaan mahdollisimman monta vapaaehtoistoimijaa, jotka kykenevät pitämään yhdistyksen nettisivut, tietokoneet ja sähköpostiosoitteet toiminnassa ja ajan tasalla.
Jäsentiedote Sesamia lähetetään jäsenistölle ja yhteistyökumppaneille tarvittaessa, mutta kuitenkin vähintään kolme kertaa vuodessa. Jäsentiedotteessa kerrotaan yhdistyksen hallituksen tekemistä linjauksista ja päätöksistä.
Yhdistys osallistuu kunnallisvaalien alla yhteiskunnallisen vaikuttamisen valtakunnalliselta SETA ry:ltä saatavan materiaalin ja tuen avulla. TransTampere-tapahtuma järjestetään keväällä 2008 yhteistyössä muiden yhdistysten ja organisaatioiden kanssa. Yhdistyksen 35-vuotista taivalta juhlistetaan järjestelytoimikunnan ohjelman mukaan. Feel Connected –ryhmälle etsitään ryhmäohjaajia. Kirjastoa täydennetään tekemällä luettelo tarpeellisista hankinnoista ja suunnitelma hankittavasta aineistosta.
4. RESURSSIT
Työntekijän tehtävänä on sosiaalipalvelu-, koulutuspalvelu- ja nuorisotoiminnan suunnittelu, koordinointi ja kehittäminen: asiakastyö, vapaaehtoistyön koordinointi ja tuki, yhteistyö eri järjestöjen ja viranomaisten kanssa sekä sosiaali- ja koulutuspalveluista ja nuorisotoiminnasta tiedottaminen.
Työntekijä antaa ohjausta ja neuvontaa sitä hakeville asiakkaille, mutta ei tee terapiatyötä, joten asiakastapaamisten määrää pyritään pitämään rajattuna. Sen sijaan asiakkaita ohjataan tarvittaessa muun tuen tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen piiriin. Asiakkaiden tarpeet vaihtelevat aina akuutista elämäntilanteeseen liittyvästä kriisistä tietoon TreSetan toiminnasta ja palveluista. TreSetan työntekijän tekemä asiakastyö täydentää kunnallisia palveluja, joissa ei vielä ole tarjolla erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt huomioonottavia palveluita. Työntekijä tekemä asiakastyö muodostuu puhelinneuvonnasta, asiakastapaamisista sekä sähköpostitse tapahtuvasta neuvonnasta.
Työntekijä järjestää kouluttajaryhmille säännöllisiä tapaamisia ja osallistuu koulutustoiminnan suunnitteluun ja organisointiin yhdessä kouluttajaryhmän kanssa. Hän käy tarvittaessa myös kouluttamassa, joko yksin tai yhdessä vapaaehtoiskouluttajien kanssa.
Työntekijä organisoi ja suunnittelee yhdessä nuorten ryhmän muiden ohjaajien ja nuorten kanssa nuorten toimintaa ja rahoitusta.
Yhteistyö eri viranomaistahojen ja järjestöjen kanssa on olennainen osa työntekijän työtä. Työntekijä jatkaa yhteistyön tekemistä mm. SETA ry:n jäsenjärjestöjen, Transtukipisteen, Kriisikeskus Osviitan sekä Tampereen kaupungin koulu-, sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on työntekijän työn tukeminen, ammattitaidon ylläpitämien ja kehittäminen ja TreSetan sosiaalipalveluiden kehittäminen. Sen tarkoitus on myös vaikuttaa ja tuoda esille näkyvästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja tarpeita.
Työntekijä myös ideoi ja kehittää yhdistyksen toimintaa yhdessä yhdistyksen hallituksen ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa.
TreSetan työntekijä on osa-aikainen (30 t/viikko) ja yhdistys selvittää mahdollisuuksia saada lisärahoitusta työntekijän työsuhteen muuttamiseksi kokopäiväiseksi tai yrittää etsiä muita vastaavia tahoja, jotka olisivat kiinnostuneita työntekijämme osa-aikaisesta palkkaamisesta joko suoraan tai yhdistyksen kautta.
Vapaaehtoistoimijat hoitavat yhdistyksessä useita vastuullisia tehtäviä yhtä aikaa ilman työyhteisön tai työsuhteen antamaa tukea. Vapaaehtoistoimijat hoitavat suurimman osan yhdistyksen sosiaali- ja koulutuspalveluista ja muista toiminnoista. He toimivat mm. ryhmänohjaajina, puhelinpäivystäjinä, kouluttajina, tiedottajina, sähköisten tietoverkkojen tekijöinä ja –ylläpitäjinä, jäsenlehden tekijöinä, toimistosihteereinä, taloudenhoitajina, jäsenrekisterinhoitajina, siivoajina, postittajina, remontoijina, tavaran hankkijoina ja tapahtumien järjestäjinä.
Vapaaehtoistoimijat ideoivat ja kehittävät yhdistyksen toimintaa yhdessä yhdistyksen hallituksen ja työntekijän kanssa.
Yhdistyksen toimitilat sijaitsevat Tampereen keskustassa Kuninkaankadulla ja käsittävät työntekijän työhuoneen (toimisto), josta hoidetaan mm. työntekijän asiakas- ja puhelinajat, puhelinpäivystykset, ja kokoontumistilan (tupakeittiö) jossa mm. vertaistukiryhmät, hallitus ja jäsenkokoukset kokoontuvat. Toimitilat ovat savuttomia ja alkoholittomia tiloja, eikä niissä saa yöpyä.
Yhdistyksen talous perustuu pääasiassa Seta ry:n kautta jaettavaan Raha-automaattiyhdistyksen toiminta-avustukseen, jolla katetaan osa työntekijän palkkauksesta aiheutuneista kustannuksista. TreSeta on saanut toimintaansa avustuksia myös Tampereen kaupungilta ja Pirkanmaan ympäristökunnilta.
Yhdistyksen oman varainhankinnan tärkein lähde on ”Leimautumisbileet” eli Leimarit. Vuonna 2008 järjestetään vähintään viidet Leimarit. Lisäksi yhdistys saa varsinaisilta jäseniltä jäsenmaksutuottoja ja uutena varainhankintakeinona koetetaan markkinoida yhdistyksen kannatusjäsenyyttä erilaisille Pirkanmaalaisille yhteisöille.
Koska yhdistyksellä ei ollut työntekijää alkuvuonna 2007, niin koulutustuottojen saamisen suhteen ollaan vielä vuonna 2008 toiveikkaita, mutta realistisia.
Vuonna 2008 varainhankintaa kehitetään edelleen.
Yhdistyksen suurin menoerä on työntekijän palkka ja siitä aiheutuvat lakisääteiset ja muut kulut. Toiseksi suurin, mutta huomattavasti pienempi menoerä, on toimitilasta aiheutuvat kustannukset.
Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan, keskimäärin kerran kuukaudessa. Hallitus hoitaa huolellisesti yhdistyksen asioita ja taloutta yhdistyslain, yhdistyksen sääntöjen sekä jäsenkokousten päätösten mukaan.
TreSeta on työnantajajärjestö, jonka työnantajuudesta vastaa hallitus. Kaikki hallituksen jäsenet hoitavat luottamustoimeaan vastikkeetta oman työnsä ohella ja hallituksen jäsenten jaksamista edistetään samalla tavalla kuin muidenkin vapaaehtoistoimijoiden.
Hallitus suunnittelee, kehittää ja järjestää yhdistyksen toimintaa ja tapahtumia yhdessä työntekijän ja muiden vapaaehtoistoimijoiden kanssa.
Sääntömääräiset jäsenkokoukset käyttävät ylintä valtaa yhdistyksen toiminnassa ja ohjaavat päätöksillään TreSetan toimintaa ja taloutta. Kevätkokous järjestetään maaliskuussa ja syyskokous marras-joulukuussa. Syyskokous valitsee yhdistykselle puheenjohtajan, muut hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat sekä vahvistaa talousarvion ja toimintasuunnitelman ja päättää jäsenmaksujen suuruudesta seuraavaksi vuodeksi. Kevätkokouksessa hyväksytään toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä edelliselle vuodelle.


